Mä vihaan sitä, miten faija tuli eilen kotiin. Miten auto ajoi pihaan ja mut täytti ahdistuksen ja paniikin suloinen yhdistelmä. Miten juoksin yläkertaan ja vaihdoin lenkkikamat päälle nopeammin kun ikinä ennen ja lähdin ulos. Miten juoksin vailla aikomustakaan pysähtyä, enkä kuullut enkä nähnyt, ajatukset oli sekalaista höttöä. Miten kuulin päässäni itseni ja ne muut; etkö sä pääse lujempaa? Ja sitä, miten tulin kotiin eikä se ollut kadonnut mihinkään.
Ja mä vihaan tätä sohvaa, joka ei anna mun nukkua.
Ja siitä se vasta alkaa.
np. The Classic Crime - The End
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti