Kerran aikaisemminkin istuimme tämän oven edessä ja söimme juustopatonkia. Olin tuolloin ensimmäistä syksyäni lukiossa, vielä vailla pienintäkään pelkoa kirjoitusten lähestymisestä saati siitä, riittävätkö rahat viidensadan kilometrin bensoihin vai täytyykö turvautua julkiseen liikenteeseen.
Se oli miltei kaksi vuotta sitten.
Nyt istuimme siellä jälleen, allani oli sama viltti ja vieressäni sama sankari, kuin edelliskerralla. Jälleen oli mukanamme myös juustopatonki, ja jälleen saimme luoksemme kahvintäyteisen termarin.
Tällä kertaa kaikki aivojeni sopukat olivat täyteen pumpattuna psykologiaa sekä espanjan kielioppia, kirjoitukset olivat alkamassa tämän viikonlopun jälkeen ja ajatus rentoutumisesta tuntui kaukaiselta.
Onnekseni olin jälleen väärässä. Ei siihen tarvittu kuin vilaus uutuutta hohkaavasta taustakankaasta, kun oli stressi vaihtunut tanssitunnelmaan, innostukseen ja aivan piinaavaan jännitykseen siitä, mitä yllätyksiä varallemme oli järjestetty.
it's like a symphony of lies
and it's playing down here
Kirjoittamattomia säännönmukaisuuksia, kuten se korvasta korvaan yltävä virne, käsimerkit täysin normeista poikkeavilla merkityksillä ja merkityksellisesti pyörivät ranteet.
Kovan ponnistelun jälkeen sain pidettyä sisälläni sen sisäelimet sulattavan tunteen, joka nostattaa kyyneleet silmiin ja muistuttaa elämän ihanuudesta.
Ja jonka saavat aikaan ainoastaan ne ensimmäiset sävelet.
Kun taivasta oli kurkoteltu ennätyksellisen pitkään, valtasi mieleni positiivinen pelko siitä, miten tämä vielä kasvaisi. Katosimme Chicagon yöhön, kiertelimme ja kaartelimme, yritimme pukea sanoiksi sitä, minkä molemmat tiesimme olevan totta.
..että nämä juhlat olivat vasta alussa.
Kodin muodostivat tällä kertaa jälleen betoni ja taivaan kansi.
Kysymykset, tarkoituksella voittehan hyvin, ovat niitä parhaita ainakin jos kysyjä on oikea.
Hetket, joina niitä on esitetty, vilisivät mielessäni pakottaen minut hymyilemään ja olemaan ainoastaan ja vain tyytyväinen elämääni.
Ei se vielä merkinnyt mitään, että väsymys painoi koko olemusta kasaan eikä oleminen ollut mielekästä mitenkään päin. Näihin tilanteisiin on aina olemassa selviytymiskeino, siinä on viisi kirjainta ja paljon juustoa. Ja mitä kaikkea tuohonkin substanssiin voi nykyään liittää. Niitä ulkona istuttuja talviöitä, taskunpohjalta löytyneitä kolikoita, liftausreissuja..
Selvitimme tiemme jälleen tuohon täydelliseen kuplaan, josta ei haluaisi ikinä palata arkeen. Valot olivat vahvoja ja niitä oli paljon. Bassorumpu otti sydämenlyönnit hallintaansa, kaikki väsymys ja uupumus, kaikki paha tästä maailmasta oli kadonnut. Kaikki, millä oli merkitystä, oli siinä aivan silmien edessä, paistattelemassa ansaitsemassaan suosiossa.
Olin täynnä musiikkia ja onnea. Hetki hetkeltä niiden määrä kehossani kasvoi.
En enää kokenut tarvetta kontrolloida tuntemuksiani, ja niin valuivat onnen kyyneleet pitkin poskiani punaisten valojen niissä kiiluen. En olisi halunnut sen ikinä loppuvan.
Tiedättekö, siinä on tiivistettynä onnellisuus neljään minuuttiin ja kymmeneen sekuntiin, neljään sanaan: Still waters run deep.
Useiden kiitosten ja useiden kumarrusten rinnalla tämän kertaiset olivat suurimpia.
En osaa enkä uskalla kuvitella, kuinka hieno oli tunnelma paineaidan toisella puolen.
Käteeni päätyi kiitos lasipullon muodossa, olin yhtä hymyä, en ymmärtänyt sen olevan ohi.
Nämä vuorokauden kestäneet syntymäpäivät kaikkine tansseineen olivat loppumassa,
eikä korvaavia tapahtumia järjestettäisi kahteen kuukauteen.
Sekään ei kuitenkaan kyennyt järkyttämään sitä helvetin hienoa tunnetta,
joka hallitsi koko baaria.
Maailmantähdet kompuroivat kiitoradoillaan ja ruumiinosat tuntuivat irtonaisilta.
Vaikka tietyt osat minusta olisivat halunneet jatkaa juhlintaa vielä toisen vuorokauden, niin ratkaisevilla hetkillä koulunkäynnin muistava puoleni heräsi ja käänsi askeleet kohti höyhensaaria.
Verkkokalvoilla välkkyivät valot vieläkin, eikä rumpujen pauke ollut hiljentynyt, kun viimein sai itsensä oikaistua. Aamulla en ollut varma liikuntakyvystäni, enkä mistään muustakaan.
Kaikki oli epätodellisen todellista ja aivan mahtavaa.
Jos olisitte kertoneet minulle vuosia sitten päätyväni elämään näitä seikkailuja, en mitä luultavammin olisi uskonut sanaakaan. Enkä täysin käsitä vieläkään, että kaikki tämä todella tapahtuu.
Sekuntiakaan en vaihtaisi. En mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti