Televisiosta näkee hyviä ohjelmia vain öisin.
Mac Gyver ja Jumala puhuu, kello 5.20.
Hiljaa ja varoen etenee maailma tähän aikaan vuorokaudesta.
Huolimatta siitä, mikä on ilmeistä, juoksee kello ja suuntaa bohemian syvänteeseen.
Ajatuksissani kävelin tuon kotoisen luolan ohi, ja pään pois käännettyäni vedin tumman hupun päähän, tehden itsestäni mysteerin.
Niin voi pyöriä ajasta toiseen.
Ottaa kiinni sekuntista jona pelkäsi näitä huomisia.
Läpi jäälajien valtakausien suoraan niille rappusille, jonne taannoinen päivähiprakka tiemme johdatti.
Mikä kaikki oli kiinnitetty vuosien päähän jo noina hetkinä?
Oliko niissä hetkissä mitään, mikä olisi voinut mennä toisin?
Kyllä.
Ne ovat sellaisia asioita jotka haluaa muistaa aina, mutta muiden mielistä ne hetket voisi poistaa.
Hengitä kultaa, hengitä hopeaa.
Hengitä kaikkea, mikä saa sut pysymään elossa.
Kylmässä huoneilmassa voi kuulla hengitettävän onnea.
Hector - Nuku idiootti.
Muut ovat täyttäneet minulle kuuluvan alueen aidan edustalta.
Joku muu nauraa räkäisesti kaikelle liikkuvalle.
Minä en ole siellä missä valot välkkyvät ja pimeällä on kaksi tarkoitusta.
En ole osa tuota iltaa, jota voisi luonnehtia seikkailuksi.
En ajatellut tämän olevan näin vaivatonta.
Kenellekään meistä.
How I Met Your Mother on ollut seuranani jo viiden kauden verran, kuudes menossa ja vielä yksi sen jälkeen makaa dvd-kotelossa lattialla. Siitä siististä Avotakan kuvitusta muistuttavasta huoneesta, jonne kotiuduin, on jäljellä vain kaunis muisto.
On mielialavaihteluja, iloa ja surua, toisinaan syystä, toisinaan vailla sellaista.
Ruoka on kahta helpompaa ja setit kohdallaan. Ihmisyyttäni on todistettu hymyillen.
Ajatukset horjahtelevat kesään ja toisiin galakseihin, telttakeppien keskelle ja asfalttiviidakkoon.
Sinun kanssasi ja hänen kanssaan, kiertämään kalliot ja katoamaan auringonlaskun mukana.
Tulee kesä, sen jälkeen toinen
Identtisyyttä on turha ajatella
Kaikki on vain harhaa
Viisi. Kaksi. Sata.
Miksi?
Toinen kerta ulkomaailmassa operaation jälkeen.
Ulkoilma oli kosteaa ja raikasta, toimiva asiakaspalvelu sai hymyilemään, vaikka se jääkin ainoaksi syyksi hymyyn juuri nyt. Väsymystä, pettymystä itseen sekä sumuisiin valintoihin että tekoihin.
Mitä teen tälle kaikelle?
Ja samaan aikaan tiedän vastauksen; en mitään.
Silmät kiinni ja takavasemmalta ohi. Taidan olla lopullisessa umpikujassa.
Tai ehkä asiat järjestyvät, niinkun yleensä sanotaan olevan tapana.
Kaikella on joku tarkoitus, emme taistele turhaan.
Pystyn jo istumaan hetkittäin, liikkuminen alkaa helpottumaan.
Haavat eivät tulehtuneet, eikä niihin tungettu suolaa.
Pitäisi olla kai jo voiton puolella, mutta sellainen ei ole olo.
Kolmiopäivät jatkuvat.
Kyllä se siitä.
2 kommenttia:
Hui kamala miten synkkä on päivityksesi taas. Näin herkkämieliselle ihmiselle meinaa tulla alakuloinen olo tätä lukiessa. Sentään lopussa toteat, että kyllä se siitä. Juurikin näin, hieman ennen auringonnousua on yön synkin hetki.
Eihän minulla mitään asiaa ole, mutta kun olen itse kokenut yhtä sun toista surkeaa, niin tiedän, miten paljon iloa toisen - jopa tuntemattoman - tarjoamasta tuesta voi olla. Joten siksi tulin tänne taas parin päivän tauon jälkeen väijymään, miten siellä toivutaan. Hitaasti, mutta varmasti, huomaan.
Haluasin siis vaan edes jotenkin piristää ja tarjota sitä toipumistukea. Ota tästä tämmösiä pikku tukia, joihin voit nojata, kun happi loppuu ja haukottaa: | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |
Kai noilla pärjää taas pari päivää eteenpäin?
Yritin kovasti kirjoittaa vähän valoisammin kun edellisinä kertoina, mutta se ei nyt ole kamalan helppoa, kun elämä rajoittuu oman pään ja 17 neliöisen huoneen sisään. Kiitos, näillä pärjäilen taas! Seuraavaan postaukseen mulla onkin jo ilonaiheita jaettavana!:)
Lähetä kommentti