Hiljaisuus on vallannut maan. Olen ja en ole pahoillani siitä.
En usko kenenkään hyötyvän loputtomasta vinkumisesta joka olisi ainoa asia jota olisin saanut tänne suodettua pääni syövereistä lähiaikoina. On ollut mielettömän kamalia päiviä, ja hyvien hetkien ajankohdat ovat olleet niin hektisiä että ovat jääneet nekin ylöskirjaamatta.
Olen ollut mielettömän aikaansaamaton edellisen viikon ajan.
Tosin riesanani roikkui lomaansa tuhlaamassa Tiina, joten eipä tuo liene ihme.
Oli psykan tenttiä, nojatuolienhakureissua, viini- ja juustoiltaa, vähintään 700 kilometriä tienpäällä sekä ansaittua vapaailtaa joka päättyikin helkkarin kipeään nenään ja tyhjään tiliin, lyhyisiin yöuniin ja aivotärähdyksen täyteiseen seuraavaan päivään.
Old school kyläily on kivempaa kun muistinkaan.
Tosin olen hieman vieraantunut kyseisestä konseptista, mutta hyvin se sujui, oli pullaa ja kaikkea.
Turhauttava osio viikosta oli kaikkien muiden tenttiin valmistautumisen vähäisyys.
Oli aivan saakelin raskas viikko.
Näkkärin ja kahvin voimilla läpi stressin ja paineen.
Oli raskasta mutta ihanaa viettää aikaa toisen aivopuoliskonsa kanssa.
Omituisia vaatteita ja kiireellä parkkiruutuun peruuttamisia.
Lyhyt jälleenkokoontuminen, mutta on parempaa tekemistä.
Yllättävän hauska ilmastointikanava ja yllättäen täydentynyt tili.
Helvetin kylmä lumisade.
Miten taas jäivätkään yöunet lyhyelle?
Aamulla heräsin auton ratista kahvikuppi kädessäni.
Aina yhtä mielettömän kodikas tanssisalin yläkerta toimi tälläkertaa lokaationa ajatusteni avartumiseen ja itseni kehittämisen mahdollistumiseen.
Maailmaan avautuivat uudet näkökulmat reppuselästä Tino nimisen kiharajantterin sekä roikkuen jalassa säkkijätkäsivarin.
Uusia hassuja asioita ja mieletöntä settiä vaikkakin ilman kolmen vuoden koulutusta.
Kaupunki, jota ei voi olla rakastamatta, joka huutaa mua öisin ja kummittelee mun unissa merkeissä Humpan.
Kruisailua ja elävä navigaattori.
Tienviitta Tampereelle ja paljon kauniita keräilyasioita.
Aivan loistavia sanoja ja hauskoja hetkiä.
Mielettömän hyvää ruokaa ja omat väännelmät kaikkien vihaamista hokemista.
Ihan typeriä juttuja jotka tarttuvat ruttoa varmemmin.
Pitää muistaa pitää radio kiinni ja kytkeä foliot tiukalle päähänsä ja varoa tottakai ihmisiä joilla on rautalankaa käsissään.
Eikä näistäkään varotoimenpiteistä huolimatta voi sanoa varmaksi, ettei päädy illan päätteeksi naimisiin.
Aamuntullen opimme ettei tunnelin tule antaa masentaa.
Juhlimme, tai minä juhlin, kera tiskien ja tiskirätin.
Kaikki muut vain iloitsivat, käänsivät nurin kaljakorit ja ihmettelivät.
En olisi halunnut pois.
Silti joskus on vain pakko mennä.
Aina voi toki unohtaa pipon päähänsä, jottei tarvitse olla yksin.
Palautan sen kera lettujen, joita ei tuona iltana tajuttu pyytää.
Voi pojat kuinka teistä pidänkään.
Eilisilta oli taas niitä ikävämpiä, kun ei näe eteensä.
Totuin jo hämärään ja tuudittauduin ajatukseen ettei minun tarvitse jättää tätä lattiaa ikuisuuteen jos toiseenkaan, ojensin käteni kohti pölyn täyttämiä pintoja ja heitin abstraktit käsitteet toiseen ulottuvuuteen.
Onnekseni tänä aamuna pyyhin pölyt ja suuntasin metsään.
Juoksin vastatuuleen ja hukkasin avaimeni.
Metsästin niitä ja taistelin, nyt ne oleilevat naapuritalossa, luulen.
Ehkä vielä saapuvat luokseni ja olen vielä rikas.
np. Ghost B.C. - Stand by him
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti