Maalaan vain mustaa

Mä olen tänään aivan perkeleen provosoituvalla tuulella.

Mulla on myös mieletön tarve vastustaa kaikkea.

JA SANOA MITÄ HALUAN.

Nyt, käytä itsesuojeluvaistoasi, jos sinut on sellaisella siunattu, ja paina rastia sivun yläreunassa.

Tämä menee avautumiseksi, tämä menee henkilökohtaisuuksiin.

Punanen lanka muuttuu mustaksi monessa kohtaa.

Tämä on saatava ulos.

TÄSTÄ löydätte tekstin joka mut nyt pistää kirjoittamaan tämän.

Mä tiedän, että tämän kirjoittaja sanoisi tähän kaikkeen vain että noh, toi on kyllä hankala toi sun tilanne. Älkääkä nyt käsittäkö kukaan väärin, pure love ja sitä rataa.

Hän kirjoittaa onnesta, kai minä tuon kolikon toisen puolen esiin.

Kuulen tosi usein, miten on hienoa että elän hetkessä ja kuten tahdon.

MUTTA EN ELÄ.

Elämän tulisi olla itselle mielekästä, pitäisi saada tehdä valintansa itse.

Siihen mä pyrin! Toki mä samalla tienaan vihaa sukulaisten ja muiden tahojen suunnilta.

Esimerkiksi ah niin ihana yhteishaku tuhosi mun suunnitelmat, en päässyt tekemään sitä mitä halusin. Liian huono amikseen, kelpuutettu lukioon johon ei halua mennä. Tein kompromissin, ja päädyin nykyiseen kouluuni, jossa viihdyn. Tämä ei kuitenkaan ole sitä mitä halusin.

TE SANOTTE; TEE SITÄ MISTÄ NAUTIT.

Let's keep the facts gay; mitä sellasta, mistä mä nautin, voin tehdä?

Jos pelaan futista, löydän itseni kohta leikkauspöydältä. 

Jos käyn lenkillä, hajotan lonkkani lopullisesti.

Jos soitan itselleni niin rakasta pianoa, kokee pääni tarvetta panikoida.

Ne täydelliset biisit, jotka useimmiten nostaa fiilistä paljon, saa mut toisinaan voimaan entistä huonommin.

Jos haluan nauttia keikasta moshpitissä, sanoo mun aivot itsensä irti suurella todennäköisyydellä.

Jos vietän päivän toisensa jälkeen pää täysin sekaisin, menetän vähintään yhden elämäni tärkeimmistä henkilöistä samantien. Itse asiassa se on kerrasta poikki.

KOSKA MÄ OLEN ASEMASSA, JOSSA MULLE VOI ASETTAA EHTOJA.

MUTTA MUN SANOILLA EI OLE MERKITYSTÄ.

Mitä mun tekee tällä hetkellä mieli tehdä?

Lyödä pääni läpi vieläkin metrien päässä kummittelevasta lasipöydästä.

Jättää menemättä kouluun kuukausiksi, kokeilla kädellä, onko hella lämmin.

Sanokaa vielä kerran, että tee mitä haluat!

Seuraavista asioista tällä viikolla olen hetkellisesti iloinnut:

Kouluun paluu. Kunnes se sai stressitasot nousemaan, ei aikaa hengittää.

Seminaaripuheen suunnittelu. Kunnes se sai mut täyteen vihaa.

Se, että asiat toimii! Kunnes ovi lyötiin naamalle; se oli pelkkä illuusio.

Mozartin sävellykset. Kunnes tajusin, etten ikinä yllä siihen.

Hienot tulevat keikat ! Kunnes huomaan K18-merkinnät.

Se, että sain unta yöllä! Kunnes herään painajaisiin.

Aivan ihana myrsky! Kunnes sähköt katkes, ja koneelle tallentamattomat tiedostot tuhoutui ja olin alkupisteessä.

KAMALINTA mitä maailma voi tehdä, on ympäröidä mut iloisilla ihmisillä.

Mutta sitä se tekee, kärsin teidän helvetin näteistä hymyistä enemmän kun uskois.

Kyllä mulla kivaa on.

Hetkittäin.

Toisinaan.

Kunnes maailma muistuttaa, mikä mun osa on.

TAPELLA HELVETISTI OMAA PÄÄTÄ JA KOKO YHTEISKUNTAA VASTAAN ETTÄ MÄ TÄÄLLÄ JATKOSSAKIN KIRJOTAN TEIDÄN SILMILLE KATKEROITUNEITA SANOJA.

Unelmat kuolee, mä en usko enää yhteenkään omistani.

En mä tiedä mitä mä haluan, mistä mä siis tiedän mitä mun pitää tehdä?

Älkää kertoko, että mun pitää kehittää itselleni uusia tavotteita.

MÄ EN HALUA MITÄÄN MUUTA KUN KAIKKEA SITÄ MITÄ EN VOI TEHDÄ.

Nyt olen taas seuraavan ikuisuuden hiljaa.