maanantai 2. helmikuuta 2015

kaikissa seitsemässä värissä

Elämä leijailee
äärimmäisestä surusta suuriin positiivisiin tunteisiin.
Taitavista taitavimmat saavat Ultra Brankin kuulostamaan upealta,
vaikka muutoin en ko. orkesteria oikein jaksakaan.
Ja iloitsen, kun olen yhtä suurta kylmäävärettä.
Opin uuden tempun, sitä kutsutaan selviytymiseksi.
Se tehdään luottamalla ja neulomalla sukkaan uudenlainen kantapää.

Naurettiin yhdessä, meitä oli sisko ja minä, kaksi muuta.
Ei mennyt kauaa, niin kello oli jälleen liikaa.
Perjantaiaamuna ajattelin, että johan oli taas viikonloppu.

Ulkona oli valoisaa
ja kävelin heikoin jaloin kotiin


Uudet soittolistat, pyöreät ruuat ja ihanat ihmiset. 
Niistä rakensin lauantai-illan, ja varsin kaunis siitä tulikin.
Kuten seuraavastakin, kun ajoin lumisateessa satojen metrien pätkiä.
Nauroin ja nautin ja nauroin niin paljon, etten uskonut sen olevan mahdollista.
Toki ohimollani kummitteli edellinen ilta ja kissaetiketti,
mutta kaikki oli hyvin. 

aivastuttaa kaivastuttaa raivastuttaa
raipastuttaa kauhastuttaa sairastuttaa

Psykologian tentistä yhdessä selviäminen on kaunista
ja radiota pelästyvä orava ikkunan toisella puolella.
Metsä aamuyhdeksältä on kauneimmillaan,
eivätkä keskeneräiset sukatkaan sen rumempia ole.
Ympyrää juoksevat pikkupojat prinsessamekoissa,
seitsemän päivän työsopimus.
Sata ilmapalloa ja niistä sormiin tulleet ruvet.

Kaikki on niin kaunista,
ja kauneutta on niin monenlaista.
 Pidän tästä paikasta.


Olen hankkinut monta syytä palata aina vain uudestaan maan alle.
Aloittanut kymmeniä kirjoja, jotka haluan vielä saada loppuun.
Vanha ja nuhjuinen sohva on korvattu uudella,
joka ei vielä ole yksi meistä.
Kyllä se siitä.

Odotan edelleen, että joku kävelisi ovesta sisään ja asuisi kanssani.
Se voi tapahtua ennen kun palaan seuraavan kerran.
Niin kamalan raastavaa. 
Mutta mukavaa, olen jo tottunut olemaan yksin.
En oikeastaan tarvitse enää ylimääräistä suojamuuria.
Puhallettavan uima-altaan kylläkin tarvitsisin,
mutta joku järjen jättiläinen on päättänyt niiden olevan 
SESONKITUOTE.
(Kuten lämpimän mustat ruusut.)

2 kommenttia:

Eveliina Mänttäri kirjoitti...

Mitääää mä en oo tiennyt et uima-altaita ei myyä talvisin :DD ja ihan näin uteliaisuudella kysyn et kirjotatko noi sun postaukset ensin jonnekin muualle vai tänne suoraa? On niin hyvin sointuvaa tekstiä :D

Helmi kirjoitti...

Tuo tuli mullekin shokkina, en ymmärrä kuka ei tarvitsisi uima-allasta talvella. Lähes aina kirjoitan suoraan tähän, toisinaan poimin pätkiä suoraan päiväkirjasta tai kirjoitan ensin paperille pätkiä ja yhdistelen sitten koneella tekstiksi. Kiitos kovasti, tämä lämmitti mieltä!