Dumdidum, niin he olisivat voineet sanoa,
ja jättää kajauttamasta ilmoille sanat:
"eihän tämän näin kuulunut mennä"
Askeleita
hiljaisia ja kovin pitkiä
edes takaisin sairaalan käytävällä.
Jokaista niistä arvioidaan, ja siinä niin
seitsemännen ja kymmenennen välillä se tapahtui,
he päätyivät suunnittelemaan seuraavaa operaatiota.
En halunnut ymmärtää enkä varsinkaan
todellakaan yhtään laisinkaan
hyväksyä.
ANTAKAA JO OLLA.
Keskelle metsää sijoittuva viikonloppu tuli tarpeeseen,
vaikkakaan siitä ei kaikkea saanutkaan irti.
Saatoin kuulostaa siltä, että kaikki on pilalla.
Mutta ei laisinkaan.
Aivan pään yläpuolelta lensi viisi joutsenta
kiertelivät ja kaartelivat ja ääni oli valtava
tööttööttööt ja siipienhavinaa.
Se oli hieno hetki ja tunsin ymmärtäväni taas paremmin
mikä isääni kiehtoo siinä, mitä hän tekee.
Edes päivänvalo ei tehnyt noista hiekkateistä yhtään sen turvallisemman tuntuisia, eikä varsinkaan tyhjentynyt eturengas. Kyydissä ollut jalkautuva ensiaputiimi tosin sai tilanteen tuntumaan täysin hallinnassa olevalta. Enkä tällä kertaa lentänyt yli äyräiden autollani.
Ja kerkesimme kuin kerkesimmekin kello viideksi rautatieasemalle.
Oli kiva tulla kotiin ja rauhoittua, kiva tajuta kuinka hienoja ihmisiä on päässyt tapaaman.
Ja miten tärkeää on, että he ovat olemassa.
Ja kuinka etuoikeutettu olen saadessani toimia heidän kanssaan meille kaikille tärkeän asian parissa. Vaikka vapaaehtoistyö tuntuu nykyisin toisinaan kuluttavalta,
niin se palkitsee. Se todella palkitsee.
Enkä kadu pätkääkään, kun viisi vuotta sitten astuin ensimmäistä kertaa toimiston ovesta sisään.
Se toimisto on pian entinen, enkä minäkään ole entiselläni.
Minä olen kasvanut näissä hommissa niin paljon ihmisenä ja eläimenä, että en sitä osaa kuvata sanoin. Kiitos kaikille, te olette parhaita.
Aamut ovat jo kylmentyneet.
Valosaaste ja nouseva aurinko tekevät
taivaasta KOVIN KAUNIIN.
Bussin kadottua kartalta vailla selityksiä
pitää harrastaa tutkivaa journalismia ja valitsin
aivan uuden bussilinjan minua kuljettamaan.
Nauroin itseni lähes tukehduksiin,
huomaamattani piirsin auton kalojen keskelle,
ja nauroin lisää.
Herättelin vanhaa unelmaa henkiin, kunnes tajusin että se on syystäkin entinen.
Koen valaistumisia tulevaisuuden koukeroista hetkittäin.
Sanat määräaikainen ja surkeat soittajat saivat sen aikaan tällä kertaa.
Olen täynnä intoa, inspiraatiota, jotain vitun outoa voimaa.
Ja mä tykkään siitä,
ihan todella paljon.
Näitä hetkiä ei ole liikaa, ja niiden hukkaan heittäminen olisi typerää.
Joten tässä olen ja tähän jään, tästä mä tykkään.
Työsopimus taskussa ja uusia lankoja laatikossa.
Monimuotoiset sanat kuten
kokomusta on jotenkin inspiroivaa pukeutumista
värittävät päiviä ja lehdet mätsäävät varoituskolmioihin.
Tätä tietä on hyvä jatkaa.
..Anna mulle kurpitsa niin teen mitä vaan.
ja jättää kajauttamasta ilmoille sanat:
"eihän tämän näin kuulunut mennä"
hiljaisia ja kovin pitkiä
edes takaisin sairaalan käytävällä.
Jokaista niistä arvioidaan, ja siinä niin
seitsemännen ja kymmenennen välillä se tapahtui,
he päätyivät suunnittelemaan seuraavaa operaatiota.
En halunnut ymmärtää enkä varsinkaan
todellakaan yhtään laisinkaan
hyväksyä.
ANTAKAA JO OLLA.
Keskelle metsää sijoittuva viikonloppu tuli tarpeeseen,
vaikkakaan siitä ei kaikkea saanutkaan irti.
Saatoin kuulostaa siltä, että kaikki on pilalla.
Mutta ei laisinkaan.
Aivan pään yläpuolelta lensi viisi joutsenta
kiertelivät ja kaartelivat ja ääni oli valtava
tööttööttööt ja siipienhavinaa.
Se oli hieno hetki ja tunsin ymmärtäväni taas paremmin
mikä isääni kiehtoo siinä, mitä hän tekee.
Edes päivänvalo ei tehnyt noista hiekkateistä yhtään sen turvallisemman tuntuisia, eikä varsinkaan tyhjentynyt eturengas. Kyydissä ollut jalkautuva ensiaputiimi tosin sai tilanteen tuntumaan täysin hallinnassa olevalta. Enkä tällä kertaa lentänyt yli äyräiden autollani.
Ja kerkesimme kuin kerkesimmekin kello viideksi rautatieasemalle.
Oli kiva tulla kotiin ja rauhoittua, kiva tajuta kuinka hienoja ihmisiä on päässyt tapaaman.
Ja miten tärkeää on, että he ovat olemassa.
Ja kuinka etuoikeutettu olen saadessani toimia heidän kanssaan meille kaikille tärkeän asian parissa. Vaikka vapaaehtoistyö tuntuu nykyisin toisinaan kuluttavalta,
niin se palkitsee. Se todella palkitsee.
Enkä kadu pätkääkään, kun viisi vuotta sitten astuin ensimmäistä kertaa toimiston ovesta sisään.
Se toimisto on pian entinen, enkä minäkään ole entiselläni.
Minä olen kasvanut näissä hommissa niin paljon ihmisenä ja eläimenä, että en sitä osaa kuvata sanoin. Kiitos kaikille, te olette parhaita.
Aamut ovat jo kylmentyneet.
Valosaaste ja nouseva aurinko tekevät
taivaasta KOVIN KAUNIIN.
Bussin kadottua kartalta vailla selityksiä
pitää harrastaa tutkivaa journalismia ja valitsin
aivan uuden bussilinjan minua kuljettamaan.
Nauroin itseni lähes tukehduksiin,
huomaamattani piirsin auton kalojen keskelle,
ja nauroin lisää.
Herättelin vanhaa unelmaa henkiin, kunnes tajusin että se on syystäkin entinen.
Koen valaistumisia tulevaisuuden koukeroista hetkittäin.
Sanat määräaikainen ja surkeat soittajat saivat sen aikaan tällä kertaa.
Olen täynnä intoa, inspiraatiota, jotain vitun outoa voimaa.
Ja mä tykkään siitä,
ihan todella paljon.
Näitä hetkiä ei ole liikaa, ja niiden hukkaan heittäminen olisi typerää.
Joten tässä olen ja tähän jään, tästä mä tykkään.
Työsopimus taskussa ja uusia lankoja laatikossa.
Monimuotoiset sanat kuten
kokomusta on jotenkin inspiroivaa pukeutumista
värittävät päiviä ja lehdet mätsäävät varoituskolmioihin.
Tätä tietä on hyvä jatkaa.
..Anna mulle kurpitsa niin teen mitä vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti