Aavasaksan maisemissa tiesin

Viikko puhdasta ilmaa, ihania ihmisiä vuosien takaa ja täyttä hiljaisuutta.

Saunan jälkeen kaukaisuuteen tuijottaessa tuulikellon kolinan säestämänä oli aika hyvä olo.

Pyöräilimme kaukaisimmalle rannalle, joka osoittautuikin vääräksi, 

mutta oli kyllä sen seikkailun arvoinen.

Mistään ei kuulunut ääntäkään, kun joimme kahvia poron liittyessä seuraan ja opetimme koirasta kissaa ensin tutkittuamme muurahaisten elämää ja kahlattuamme keskelle järveä.

Kaikkea ei saanut suodatettua kameralle,

ei kirjoitettua tai edes ajateltua oikein sanoin.

Kaikki oli niin saatanan kaunista.

Siitä meinasi tulla jo liian mahtavaa, mutta onneksi joka aamuinen päänsärky

piti todellisuuden lähellä.

Kaikki oli kuin elokuvaa,

joitain vanhoja haavoja ja kaunoja korvautui kun tajusin,

kuinka samanlaisia lopulta olemme,

minä ja tuo metsäin mies,

joka ei ole kotona koskaan.

Ei se viikko lopulta sen arvoinen ollut.

En minä kuitenkaan ajatellut matkustavani halki Suomen

viettääkseni perjantai-iltaa merkeissä joissa se lopulta kului.

Musiikki joka yleensä pelastaa miltä tahansa, petti minut,

kuten myös ihmiset, joiden seassa olin yksin.

Tästä lähtien Aavasaksan maisemien upeuden, polttavan hiekan jalkojen alla,

vanhat tutut, livemusiikin mahtavuuden ja kaiken sen,

mistä nautin ennen niin kovin,

jätän kokematta, ellei se onnistu kotisohvalta.

Toivottavasti saitte mitä halusitte,

hintalappuna oli ihmisarvontuntoni.

It's your life, it's your party, it's so awful

En minä lähtenytkään kauas pohjoiseen, ei en vielä.

Sen sijaan kuljin auringosta toiseen, terassilta laiturille,

urheilukentän nurkilta harjuun, hylättyjen rakennusten nurkilta rannalle,

auringon laskussa kohti kotia ja maailmaa Pitkän kuuman kesän.

Vieraalta maaperältä luokseni kulkeutui pitsalaatikko,

ja kehotus ikkunoita pesemään.

Niitä oli niin monta, ettei kaikista olisi millään ehtinyt katsoa ulos.

Kissa hyppäsi vesiämpäriin ja juoksi kauas tajunneensa mitä tuli tehtyä,

olisin halunnut juosta sen tavoin

ilmoittaen katuvani ainoastaan sitä,

etten ollut tehnyt sitä aikaisemmin.

ja näillä kulmilla on aivan normaalia

ettei muiden tekemiset

paljoakaan kiinnosta

Kuinka aika onkaan rientänyt siitä,

kun tuo ujomman puoleinen tyttö suvulle esiteltiin.

 Eilen hän liittyi meihin, joukkoon sekalaiseen,

vähän myös omituiseen.

Se on lähes pelottavaa, kuinka onnellisuus tekee ihmisistä kauniita.

Kuinka se näkeminen pistää kaikkien muidenkin päät sekaisin,

ja puhumaan kummallisia asioita,

kertomaan samoja vanhoja tarinoita,

ja hymyilemään nuorten onnellisten puolesta.

Toinen tahtoi kuin huutaisi kyllä herra kenraali

toinen vähän itkunsekaisesti.

Niin olivat kaksi kauneimmillaan ja hymyilivät

nostellessaan toistensa kenkiä ilmaan ja karatessaan juhlaväeltä Anglialla.

Ihan uskomattoman paljon hyvää toivon heille,

serkuksista ensimmäiselle avioituneelle ja upealle vaimolleen.

Hieman yli kymmenen senttiä maanpinnan yläpuolella

koko päivän heiluneena

ei saanut aivan kaikkea irti niistä toisista juhlista

jonne riensimme musiikkia kuuntelemaan.

Kotiin palattuani istuin jalat tiskialtaassa

ja kuuntelin niitä hiljaisia ääniä

joita elossa olo tuottaa.

Ikävä kyllä silti

niin pienissä hetkissä voi

maailma käääntyä päälaelleen

eikä taaskaan tiedä

mitä haluaa

vai haluaako ollenkaan

pelkääkö enemmän itseään

vai ulkomaailmaa

..ja siksi jättää

jotain aivan mahtavaa välistä

eikä osaa enää innostua siitä mikä on edessä.

ja aina joku toteaa

että tän itselleni tahallaan teen

punkscene porkkanapusseineen

Kun ei tiedä, minne on menossa, löytyvät kauneimmat maailmat.

Kalliot, joille on kannettu tuoleja ja pimeät polut, joiden päästä löytyy aurinkoa.

Aurinko on punainen aina väärään aikaan,

vasta silloin kun on ollut pakko naulita itsensä television ääreen.

Kengät kulkevat kädessä,

sammal on pehmeää ja havunneulaset pistäviä,

mä haluisin kävellä

aina vaan

minne ikinä haluatkaan mennä.

Ja keittiöön kävellessä odotti viinilasi keskellä lattiaa

se kutsui kauniisti omaan pieneen tanssiinsa

ja vastasin myöntävästi

pitkästä aikaa.

Sinä yönä tähtien alla katosi lasipullo mystisesti,

muovipussit lentelivät ja porttien ali juoksi kissa.

Tunnit hyppivät toistensa yli aika nopeasti

pian aurinko oli jälleen luonamme 

ja

kävelimme edellispäiväisen työpisteemme ohi

sijoittuaksemme lavan eteen väärin

mutta vain olosuhteiden pakosta.

Aurinko oli tappavan kuuma

mutta iltaa myöten se katosi taidemuseon taakse

mutta kuumuus tuplaantui johdosta Turmion Kätilöiden tarjoamien tanssien,

sekä edelliseen verrattuna hieman laimean 69 Eyesin.

Mutta olihan se mahtavaa jälleen,

eri vinkkelistä katseltuna näki eri asioita,

eri tavalla ja eri fiiliksillä.

Jälleen irvistykset olivat toinen toistaan kauniimpia,

kertosäe vieläkin hallussa

ja nauru tallella.

Viimeiset pamaukset, lisäystä ananaslasini sisältöön,

hämmästyttävän nopeasti ulos alueelta

auton rattiin ja Porcupine Treen säestämälle matkalle

kohti unten maita.

Aivan liian vähän unen jälkeen kääntyi auton nokka takaisin samaa reittiä,

ja muutaman tunnin rahan kulutuksen jälkeen makasin auringossa

auton takakontissa ja kuuntelin kun skidit kiljui Robinin perään.

Ja kuultuani tarpeeksi taioin kynteni tummiksi

ja lähdin seikkailemaan,

ympäri tuntematonta kaupunkia,

kunnes oli aika paiskia taas töitä.

MOIMOI, TÄSTÄ VIELÄ RANNEKE KÄTEEN, 

PÄÄSEE KULKEMAAN EDES TAKAS, HAUSKAA ILTAA!

Sitä hoin ravinnon määrään (ja laatuun), ja apuvoimiin suhteutettuna liian kauan.

Mutta kun pääsi tien päälle ja vihdoin kotiin,

sai pitsaa, kylmää olutta ja seura oli parasta mahdollista,

oli kaikki hyvin taas.

Nyt muutaman päivän vain lepään,

käyn päiväuneksimassa terassilla ja etsin kissaani,

ajan edestakas ysitiellä,

ja sitten lähden taas.

Ja se musa, joka silloin soi, se jäi soimaan mun päähän

Suoli-madafakin-rock.

Voiko tähän lisätä enää mitään?

Pieni Sumiaisista Suolahteen urbanisoitunut kyläfestari,

jonka päätavoite tuntui olevan tarjota ihmisille yhden illan ajaksi livemusiikkia kantajuottolansa terassille.

Työreissuna ei ehkä maailman kannattavin, mutta kaikilta muilta osin oli mahtavaa.

Tuossa kylässä kaikki kyltit olivat kännissä, autolla ajeltiin lyhyitä matkoja, ja auto pysyi kuin pysyikin valkoisena, vaikka epäilimme paikallisten eritteillään sitä värittävän illan mittaan.

Tajusin laulaneeni kadun toisella puolen karaokea ja vedättäen ihmisiä,

tuona iltana kun minun suuntavaistoani ei tarvittu.

Itseasiassa muistin ne kulmat aika hyvin.

Oli sitä punkkia, oli bändi joka soitti omia Deep Purplen biisejä,

oli Jesus Crüshler Supercar -niminen pumppu,

mutta sitten lähdimme pois.

Jotenkin kummasti kääntyi automme nokka jälleen Sumiaisiin,

tuohon paikoista parhaimpaan.

En osaa sanoa yön tapahtumista oikeastaan mitään.

Siellä oli rollaattoreita ja Tour de Sumiainen,

suihkulähde ja kirkon piha.

Ääniä ilmassa päästelevä keppi ja jumppapallo,

yksi kissa joka kiipesi korkealla,

eikä oikeastaan yhtäkään vastaantulijaa.

Toivoin, etteivät ne hetket olisi päättyneet milloinkaan,

sillä niitä ei aivan välittömästi ole tulossa lisää,

sillä tuo kalju poika menee leikkimään sotaa.

(Tai metsästämään lohikäärmeitä ja larppaamaan metsiin,

petaamaan sänkyjä ja salakuljettamaan kaljaa.)

Tuo yö oli aika eeppinen,

sitä ei voi kukaan kiistää.

Automatkalla kuvat tanssivat musiikin tahtiin,

ja aamuyöstä löysimme itsemme jälleen Lutakosta,

ja nukuimme liian vähän.

(Tai ainakin minä.)

Kun väsyneenä etsi paikkaa, jossa ruokkia auto ennen sen pois viemistä, 

ja harhaili ympäri samoja kulmia viidettätoistaminuuttia,

yritti saada ajan kulumaan vielä muutaman tunnin verran ennen kaupungin vaihtoa,

ja istui ilmastoimattomassa junassa toisen samanmoisen ajan, 

tuntui siltä, ettei ollut mitään järkeä tehdä tästä mitään.

Olin vain niin kertakaikkisen väsynyt.

väsynyt väsynyt ja väsynyt.

Mutta kotiin päästyäni kaikki näytti jo kirkkaammalta,

postiluukusta kolahti jeesuslehtisiä ja aurinko paistoi,

kuvamateriaali oli mahtavaa ja kauniit sanat palailivat mieleen.

Silloin osasi taas arvostaa kaikkea.

Oli sellainen reissu, joka muistutti siitä,

minkä takia kannattaa toisinaan poistua kotikolosta,

ja tarttua tilaisuuksiin liikoja miettimättä,

kieriä katuojissa ja unohtaa järki,

juosta pelloilla,

suunnata tuntemattomaan,

seikkailla 

ja olla elossa.

If you wanna fire baby that's what you will

Kun ensin oli seikkaillut hiusvärin perässä pyörällä aika monen kilometrin verran,
lopulta saamatta sitä edes haltuunsa, on hyvä istahtaa seuraavana aamuna autoon,
ja suunnata kohti itää.

Lappeenrannassa meininki oli rajaton,
kävelykadut autoja varten ja cd-soittimessa sellaisia levyjä,
joilla koitimme houkutella muutamaa pitkätukkaa koloistaan.
Eivät he tulleet, toinen oli pohjanmaalla, toinen pohjoisessa.
Emme voineet jäädä odottelemaan, vaan lähdimme lentokentälle.

Sinne, missä olivat myös Elastinen ja Sini Sabotage.

Tunnit kuluivat vaihtelevalla vauhdilla,
aurinkokin näyttäytyi, mutta kylmyys rantautui silti luoksemme.
Se katosi voimalla pyrotekniikan ja noiden ensimmäisten tahtien, jotka kerta toisensa jälkeen saavat  kädet nousemaan ilmaan ja fiiliksen taivaisiin.

When you came in the air went out
..kyllä te tiedätte.

Ilta oli jo pimentynyt,
nahkatakit ja aurinkolasit kylpivät valokeiloissa,
kaikki oli just eikä melkein täydellistä.
Pikapalaverit saivat kaikesta vielä mahtavampaa,
oli räjähdyksiä, oli paperisilppua,
ja oli ilotulitus.

Silloin tuntui jälleen siltä, ettei voisi tehdä ikinä mitään parempaa.
Kaikki oli ohi, mutta niin paljon lisää on luvassa,
ettei sitä osaa ajatella.

Hetken elämämme oli elokuva,
kierimistä ja kirmausta,

ikkunat auki ja auto vauhdissa,

keltainen, sittemmin vaaleanpunainen taivas,
jonka aurinko oli jo kerennyt valtaamaan
saapuessamme kotiin.

Muille se oli viikonloppu, meillä meni koko loppuviikko;
Sillä sitä seurasi pari kahvinjuonnin, pitsan ja lattialla makoilun täyteistä päivää.
Kilpikonnan nimiä, ananaksia ja kissoja, jalkapalloa ja autolla ajelua.
Sellaisia päiviä, joista saisi videoitua täydellistä materiaalia,
sellaista, joka kuvaa meidän elämää paremmin kuin
nämä epämääräiset sanat.

Sataa kuivaa sadetta
kun katkon sulle jalkoja
sidon ne yhteen nilkoista
ja asetan päälle kirsikan

Vielä me valtaamme koko maailman.