Tears stream down your face, when you lose something you can't replace

Tiistai-iltapäivä, kello 17:33

kuulin hänen lähtevän kahdenkymmenenneljäntunnin päästä.

Niin oli pimeys taas saapunut maailmaan.

Kun aikaa oli enää tunti

silitin hänen päätään

ja pakottauduin pysymään korrektina.

Hän puski otsaani,

ja auton pysähtyessä

nosti tassunsa käteni päälle, ja

katsoi surullisena syvälle sieluuni.

mutten minä

voinut

enää

häntä

pelastaa.

Keskiviikko, kesäkuun kahdeskymmenesviides, kello 17:32

silloin pysähtyi hänen sydämensä,

hänen ensin kehräten nukadettua syliini

ensimmäisten lääkkeiden vaikutuksesta.

Hän taisi olla onnellinen sillä hetkellä,

kun hän vaipui tiedottomuuteen,

enkä olisi hänelle muuta voinut toivoakkaan.

Silkkipedin hän ansaitsi ja sen hän sai.

Kiitos,

kun olit totta nämä vuodet,

ja annoit pyyhkiä kyyneleeni maijesteettiseen turkkiisi,

kehräsit vieressä yöt jolloin pääni oli pimeä,

ja pakotit nousemaan ylös niinä päivinä, joiden ohi olisin halunnut nukkua.

Kiitos, kun sait minut hymyilemään.

Nuku rauhassa vaan. ♥︎

2001 - 2014

universaaleja tunteita kuten pelko inho ja rakkaus

Juhannus kotikonnuilla oli sellainen tapaus, 

että taistelin tomaatteja vastaan saaden sotahaavan sormeeni,

kissani sai uusia ystäviä ja sanoi purnau,

toinen kissa suuttui liian monesta selfiestä,

sauna ei syttynyt ja musiikki taukoili.

Niin kaikki meni hyvin, televisiosta näkyi jalkapalloa ja lapset juoksivat kokkoon veden taivaalta valuessa. Istuin peittoon kääriytyneenä kädet tiiviisti hihoihin suljettuina kallistaen huulilleni tölkkiä, joka oli jääkylmä ja sisältönsä vielä kylmempää. Seuraavana päivänä nukahdin sateen ropistessa peltikattoa vasten ja heräsin auringonpaisteeseen.

Kun vielä olin yksin tuossa talossa,

kuuntelin sellaisia lauluja jotka muistuttivat minua tuntemisesta ja siitä että se on ihan tervettä.

Ne olivat aika nostalgisia lauluja, olisin voinut velloa noissa hetkissä paljon kauemmin, mutta minun oli haettava seuralaiseni suuresta maailmasta.

Juhannuksen jäljiltä Spotify soitti minulle Y.M.C.A.'ta.

WHAT A DREAM I HAD, OH, YOU WERE STILL AROUND

Mä uskalsin ajatella jonnekin kauas, mä puhuin siitä, kuinka ostaisin nurkkaani pölyttymään flyygelin ja matta mustan Saabin, matkustaisin ja haalisin materiaa.

Sitä tuskin olen muistanut kertoa, kuinka pelkään, että asiat muuttuvat.

Että jonain päivänä rappusilla minua vastassa on vain yksi kissa,

että jonain aamuna et enää hymyile samoin,

että heti kun kaikki on valmista joudun siirtymään,

että en voisi enää syyttää sinua,

että voittaisin pelkojani eikä mikään enää minua ohjaisi.

Mutta sitä en liiemmin halua edes ajatella,

mielummin juon kolme pannullista teetä ja katson Peter Pania

käpertyen entistä tiiviimmin sänkyni pohjalle.

Aurinko paistoi ja kävin ulkona, join kahvia ja satoi rakeita.

Avasin koulukirjat ja opiskelin kurssillisen espanjaa ja vedin pitkää tikkua itseni kanssa,

siitä, lähtisinkö katsomaan ulkomaailmaa vai eristäytyisinkö vain tänne.

Peilit saivat minut ymmärtämään ettei sopisi olla onnellinen,

voi unohtaa mikä on tärkeää kuitenkin tuolla jossain mielen syövereissä.

(En päästä ajatuksesta irti.)

Nyt paistaa jälleen aurinko, eikä raekuuroakaan pitäisi tulla tuntiin,

joten minä aion viedä roskat pois.

np. Amoral - Wastelands

Back to the sad lake city, never meant to be mean city

Täällä kasvoin ja täällä olen taas.

kaksi kertaa oikealle
vasemmalle
oikealle
ja mäen päälle

Keinuni vietiin kun olin aivan liian pieni,
sen jälkeen katosivat kanat,
kissa juoksi keittiön vastamaalatun lattian poikki,
heräsin aikaisin vain nähdäkseni kuinka lampaat päästetään pellolle,
leikkimökin ikkunasta näin hirviä,
puoli vuotta myöhemmin niitä raahattiin elottomina traktorilla ohitseni.

Lähdin kulkemaan ja metsästä tuli omani,
sinne kaipaan vieläkin toisina hetkinä,
kaikki kivet kannot puunrungot sadat linnut
tuhannet äänet polut ryteiköt kalliot
järvi ja lopulta junarata.

Ei olisi ollut mitään
parempaa
tapaa viettää alkuelämää
kun täällä.

Aamuyöstä tuntui samalta kun aikoinaan
kun heräsin alati tarkistamaan, onhan ikkunani auki,
tuoksuuhan maailma samalta,
löydänhän vielä ikkunalautani,
etten ole siirtynyt uneni aikana,
onko kello 03:14 tavarajuna jo mennyt.

Join kahvini samalla ikkunalaudalla
kuin niin monen vuoden ajan aiemmin,
ja vaikka en suuremmin vaellellut pelloilla,
tuoksuivat juhannusruusut samalta,
kun noina aamuina,
joina palasin pellon poikki puron piisameita tapaamasta.

Kaipaan täältä monia asioita,
rauhaa tiskipöytää keittiön ikkunaa omaa ikkunaani punaisia seiniäni
lasipurkkikokoelmia kellarin portaissa pannukahvia kirjahyllyjä
pakastimesta löytyviä höyheniä metsää pihamaata ja perunapeltoa.
Elämä kaupungissa on erilaista, mutta pidän siitäkin.

mä haluun muuttaa maalle keskelle kaupunkia

Palaan nauttimaan, tämän hetken näkyy aurinko.
(Kissani ovat kaunein asia tässä maailmassa.)

np. 22-Pistepirkko - Space riding

Ota ilo irti elämästä sekoile ja tuhlaa rahaa

Suuntasin perjantaina lääkäriin peläten pahinta, aivan sitä saamatta.

Ehkä toivoa vielä on, vaikka sitä ei jaksakaan elätellä.

Sunnuntai-iltana rojahdin lattialle, enkä siitä hetkeen noussut.

Syynä oli kuntoutussuunnitelman mukaisen lenkin jälkeinen tappava kipu,

jota en ollut osannut niin suureksi odottaa.

Näiden väliin onneksi mahtui aika iso viikonloppu etelässä.

Epävarmuutta ja leikkipuiston katoksia,

jännitystä siitä mitä tapahtuu, vai tapahtuuko.

Iltaa kohti kirkastuva taivas eikä mitään jäljellä tasapainosta.

Keikkaillat ovat niitä parhaita,

vaikka olisi mikä fiilis, tietää että se katoaa viimeistään intron alkaessa soimaan.

Kun edellisestä kerrasta oli jo kolme viikkoa,

joiden aikana oli tapahtunut aika paljon,

oli tämä ihan toivottua.

Salaa toivottu ja odotettu CALL ME kuultiin tuona iltana.

Oi, Blondie, oi. 

Pimeimmät hetket yöstä ajoittuivat tanssilattialle, sinne kummallisten keskusteluiden ja tuoksuvien ohikulkijoiden, mahtavan musiikin ja välkkyvien valojen keskelle.

Ulkona oli jo aivan valoisaa, mutt vielä valoisammaksi kaikki muuttui erään hieman kulahtaneen Toronto Raptors -lippiksen myötä.

Kaikki loppui aika varoituksetta, mutta olihan siinä jo seisoskeltu.

Moi, pitää mennä

Hiekkaharju 0633AM näkyy muodostuneen jo perinteeksi.

Ei liikettä, ei elonmerkkejä, vain linnunlaulua.

..ja suht helppoa nukahtamista.

Hyvien unien ja Muumilaaksoon sijoittuneen piknikin jälkeen

kävi tiemme kohti Helsinkiä.

Toinen elämäni Tiinoista hylkäsi minut varsin lyhyen kohtaamisen jälkeen,

jäin hieman tyhjän päälle. Ei yhtäkään neuletyötä, ei kynää ja paperia.

Joten seikkailin yksin Helsingin keskustan riistohintaisissa kuppiloissa 

etsien kännykän laturia ja kisakatsomoa.

Nautin yksinäisyydestä ja sen tuomasta vapaudesta,

jonkin aikaa.

Kunnes se kävi hieman raskaaksi.

Puolentoista pelin jälkeen kävelin samat rappuset,

kun vuorokausi sitten Virgin Oiliin,

vuorossa Herra Ylppö & Ihmiset.

En ole ikinä halvaantunut musiikin upeudesta noin totaalisesti.

Siinä minä seisoin kykenemättömänä liikkumaan tai tuottamaan ääntä.

Voimat supersankarin olisivat olleet tarpeen, tai ainakin joku, joka olisi seissyt vieressä.

Että joku olisi pitänyt tilanteen hallinnassa puolestani.

Muutamia patoutuneita kyyneliä tuli vuodatettua,

olin todella onnellinen, lopulta.

Piraija tai barracuda,

tai mikä tahansa maailmanihme

Sinä olet kiehtovampi kuin mikään muu luojan luoma

(Olet juhlan tuoja)

Riisu siipesi ja Piraija.

Ne taisivat olla parhaat, vaikka yhtäkään heikkoa hetkeä ei showssa ollut.

Se oli upea ja todella iso kokemus.

Sen jälkeen tosin oli mahtavaa nähdä ihmisiä.

Uusia ja ihmeellisiä, sekä vanhoja ja turvallisia.

Sunnuntai koitti ja elimme taas piknik-elämää.

Kaikki kesän elementit olivat siististi kasassa,

ruoho vihreää ja sorsat taivaalla.

Kävelimme läpi Vantaan rock-historian,

sitten lähdin tuskaisen hitaalle junamatkalle kohti kotiain.

Kun katsoo maailmaa kissojen silmin,

niin nähdä voi sen kauneuden

Olen aika sanaton

tästä kaikesta.

Kaikki tiet vievät minne sattuu

Niin festarikesä korkkautui, yhdellä päivällä Southparkkia töiden muodossa.

Eteläpuisto tuntui hyvin oikealta. Vaikka en paljoa Saunonutkaan,

tuli silti nostalginen fiilis kävellä tuolla alueella.

Sade verotti asiakkaita, vaikka päivä alkoi niin suurella määrällä aurinkoa,

 että teki mieli itkeä jo etukäteen ruskettumisprosenttiaan.

Metalliputket hyppivät varpaille ja sade loppui sopivasti sadetakin päälle saatuani,

musiikkia muodossa Sparzanzan, 

nostalgiakylmiäväreitä Sonata Arctican aikana,

mahtavat tanssit Skid Rown tarjoilemana.

Toisen päivän olisin mielelläni tuolla viettänyt,

mutta seikkailu kutsui,

veri veti eteenpäin.

Todellinen seikkailu, kohteena Sumibia, 

tuohon paikoista rattoisimpaan, josta ei tarvitsisi ikinä päästä pois.

Melkein lensin kyydistä kun kiidimme suloistakin suloisemmalla avoautolla keskellä metsiä,

läpi puiden ja kohti kuuluisaa puista kirkkoa.

Psykedeelisyys, eeppisyys ja kasuaalisuus ovat täydelliset adjektiivit kuvaamaan tuota seikkailua.
Naps kops dintz dintz, ei tarvinnut huolehtia sijainnistaan.
Muumisilta ja muita nähtävyyksiä, kummallisia laseja ja satama.
YUP korvissamme nukahdimme huoneeseen,
jossa minäkin yllän kattoon.

Aamulla aurinko kiipesi seinän läpi silmiin,
ja pakenimme edellistä iltaa ryömien.
Kun ruoka oli valmis, jatkui seikkailu myymälään täynnä pikkulapsia.
Lopulta päädyimme kaikki lattialle kuuntelemaan punkkia,
skippaamaan kahvit ja lähtemään Tampereelle.

Taputimme Jämsään asti,
laulut kertoivat kalastuksesta,
suunnitelmat muuttuivat,
auto halusi räjähtää,
selviydyimme.

He selviytyivät vielä takaisinkin.

Arki palasi, aivoni vielä jumittivat kaikissa viikonlopun hokemissa,
päästin typeriä ajatuksia aivoihini, eivätkä ne suostuneet poistumaan.
Niin luovuin taas toivosta,
palasin vanhoihin lauluihin ja katkeruuteen,
levitin onnistumiseni olohuoneen lattialle ja saavutin hysteriaa lähentelevän olotilan.

Yö toi sekavia unia tullessaan,
niissä täytyi keskeyttää hautajaiset vainajan puuttuessa,
noutaa tämä lomaltaan ja tuoda takaisin.
Ne myös tarjosivat vaihtoehtoisia tapahtumankulkuja,
sellaisia, joita kaikki aina olettivat tapahtuvan.
Sellaisia, joissa minä en jäänyt ulkopuolelle,
sellaisia, joissa kaikki onnistui.

"..ja jos mulla olisi valtaa muuttaa mitään,
ei niin kamalia asioita olisi tapahtunut niille,
jotka ansaitsis kaikkea muuta."

Mutta turha sitä on ajatella, mitä olisi voinut tapahtua.
Tänään join taas kahvini rannalla,
jatkoin sukkien tekoa ja yritin olla huomaamatta huutavia lapsia.

Kissat,
moottoritie,
kahvi,
pimeä taksi,
aurinko,

niistä koostuu tämän päivän yhtälö.
(Ja ehkä parista muuttujasta.)

np. Sparzanza - Pine Barrens

I've got nothing to do, but hang around and get screwed up on you

Loma loma loma,

mitä hä,

kaksi kuukautta aikaa festaroida ja kieriä katuojissa.

Kai se tarkoittaa sitä, että kun pitäisi käydä ruokakaupassa,

ostaa vain kaljaa ja unohtuu aurinkoon.

Monen värisiä öitä,

monen tuoksuista ilmaa ja niitä kavereita,

joita ei normaalisti kerkeä nähdä.

Ja jotka sen jälkeen unohtuvat aivan yhtä pitkäksi ajaksi jälleen.

Sitä, että voi katkerana nauraa räkäisesti kesätöitä saaneille,

ja lähteä seikkailuun.

Lappeenranta, Ivalo, Oulu, mitä näitä nyt on.

Lauantaina oli juhlia juhlia juhlia,

niitä virallisempia ja autolla kierreltäviä,

joissa oli kaikissa samat tuntemattomat vieraat.

 Ilman suurempien mutkien ilmaantumista tulisi itse olla juhlittavana vuoden päästä,

se on kamala ajatus.

(Että pitäisi kätellä sukulaisia, laittaa jotain fiksua päälle ja lähteä tuosta koulusta.)

Vaikka onneksi ehkä on seuraava määränpää tiedossa.

Onneksi sitä enenn kerkeää vielä kuluttaa nämä kadut puhki,

oppia uudet bussilinjat ulkoa ja lähteä moneen otteeseen.

(Kaikkien vuosien jälkeen on aika hienoa,

että voi sanoa, että kuuluu hyvää.

Että jatkuvasti ei ahdista,

että hymyilee enemmän kun hakkaa päätä seinään.

Ettei tarvitse edes valehdella niin sanoessaan.

Olisi mahtavaa jos se jatkuisi näin.

Vaikka sekunneittain maailma kaatuu niskaan vieläkin,

ja varmaan jatkossakin.

Ei sitä kai kannattaisi ajatella.)

Piilouduin maailmalta kantabaarin kirjaston sohvan nurkkaan,

join alennuskuponkiviiniä ja neuloin.

Ulkomaailman säätilat muuttuivat, mutta olin siitä autuaan tietämätön.

Oli rauhallista, ei mitään kiirettä.

Muistin kuulleeni kerran sadun,

jossa oli onnellinen loppu,

ja se alkoi kutakuinkin näin.

Aika samalla tavalla kun nämä päivät tapahtuvat.

np. YUP - Murhaaja soittaa pasuunaa