Enpä kirjotellu eilen kun keskityin kouluhommiin junassa, ja kyllä, luitte oikein. Perjantaina taasen keskityin olemaan pyörtymättä. Ensinnäkin sen takia, että olin ihan järkyttävän kipeä, jonka oon tainnu jo muutamaan otteeseen mainitakin. Ja toisekseen, HIM Stockmannilla jakamassa nimmareita. Vaikka nimmarikeikat ei oo mua ennen hirveemmin saanu liikuttumaan niin nyt kyllä voi että, oli kuitenkin allekirjoittaneen ensimmäinen kerta ikinä kun noita miekkosia näki yhtään mitenkään livenä. Ihan uskomaton fiilis kun kolmen tunnin jonottamisen jälkeen pääsee pariks minuutiks seisoskelemaan kasvokkain noitten kanssa.. Tärinän määrä ja huhhu sitä onnea. Ja sitä idiootin hymyä mikä tallentu kameralle. En haluis kuulostaa niin poserilta kun nyt kuulostan, mutta voi sitä onnea kun Ville Valo. Vaikkakin hiukset sano ei.
Annan kanssa vietin sitten lopun perjantaista, mulla oli Murukin Puotilassa hoidettavana. Lauantai ei alkanu niin hienosti kun piti lähtee seikkailemaan Itikseen ja Murun villapaita oli vaikee pukea, mutta loppuenlopuks kaikki käänty parhain päin kun pääsin lopulta Nosturille jonottelemaan ja jäädyttämään varpaitani.
Joo, pitempiä kiertelemättä vähänkö oli huippua nähdä 69eyes, vähänkö ne oli liekeissä ja uudet biisit toimi paremmin kun ehkä mikään ja huhhuh aaa aivan mahtavaa. Eipä noitten kanssa tullu hirvee´n montaa sanaa vaihdettua mutta eiköhän sitä taas keritä, kun näyttää noi omatkin keikkailut lisääntyvän.. Mutta huhhu, osaa oikeen mitään sanoa.
Ja sitä onnen määrää, kun pääsee kylmästä ulkoilmasta kotiin vaihtamaan lämpimät villasukat jalkaan ja kömpimään Tiinan viereen nukkumaan. Sunnuntai vieteltiinkin ihan vaan kotona Tiinan ja Murun kanssa, kerrankin sitä niinkutsuttua laatuaikaa. Jotain sähläsin junalippujen kanssa mutta pääsin kun pääsinki Tampereelle lopulta.
Ihan huikee viikonloppu, vaikka kurkku on kyllä kipeempi kun laki sallii. Ja korvat, mutta siinä onkin aikalailla kaikki fyysiset viat tällä hetkellä.
np. 69Eyes - Dead girls are easy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti