Ajattelin kertoa siitä, miten oli hauska viikonloppu Himoksella, mutta taidankin kertoa jostain ihan muusta.
Eteen lävähtää kaks sivua tekstiä, jonka on kirjoittanut ihminen jota rakastan ja jolla on sananvaltaa.
Jokainen sana on totta, jokainen osuu ja uppoaa. Mutta sen luettuano en tiedä enää mitä haluan. Tulevaisuus tuntuu entistä pelottavammalta ja ajatus siitä ettei enää voisikaan ikinä sekottaa päätään totaalisesti ja päästää hetkeksi irti ei auta yhtään. Se ahdistaa.
En tiedä onko se sen arvoista. Kokoajan mieletön pelko että tulee muita hetkiä heikompi hetki jolloin houkutus on liian suuri ja sen mukana meneminen liian helppoa. Sen jälkeen kaikki on palasina. Helpompaa olis jättää turha yrittäminenkin välistä ja antaa mennä vaan.
Epäonnistumaan se tulee kuitenkin.
Kun Facebook-välilehteen ilmestyy numero 1 suluissa, sydän lähes pysähtyy. Ei se pelästy mutta sitä pelottaa. Vaikka mitä pelättävää sillä siinä on? Toisaalta, monet tietää, kuka tahansa voi vuotaa mitä vaan millon vaan. Ne vaan hyötyy siitä ite, enkä mä ymmärrä miksei kukaan ole sanonut vielä mitään.
Ja ne tekee sen kuitenkin.
Niin yleistä, että just näinä päivinä kaikki on hiljaa. Ei ole ketään kelle soittaa, kukaan ei sano sanaakaan. Seinät kaatuu päälle ja sitä vaan haluais että joku antais valmiit vastaukset käteen ja kaikki hymyilis, aurinko paistais ja ilma olis kevyttä.
Ja mitä tekevät muut,
rakastavatko vaiko pelkäävät?
rakastavatko vaiko pelkäävät?
Ja mitä tekevät muut,
rakastavatko vaiko hylkäävät
jos mokaat?
Ja tänään mua pelottaa keskimääräistä enemmän että jään yksin.
Enkä mä tiedä enää mikä on oikein.
Jos makaan matolla peiton alla ja katon Powerpuff Girls'siä se menee ohi. Meneehän?
Taidan sanoa liian usein enää.
Mun kisukaan ei taida enää tykätä musta.
Mun kisukaan ei taida enää tykätä musta.
Ja aika, se menee niin nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti