me ollaan naurettu niin kauan

kaataisin nämä seinät mutten vielä voi,

viikko vielä armon aikaa.

kaikki on aivan loputtomasti kesken,

vaikka pitäisi olla valmista.

palaveripaikat vakiintuvat sellaisiksi,

etten olisi uskonutkaan.

mutta kenen ajatus alunperinkään oli kysyä,

olisiko minulla ideoita.

niin siinä käy,

määrätietoisesti kohti yläkaupunkia.

ikää on nyt ihan aikuisen verran

mutta jos haluan niin katson lasten elokuvia päivän toisensa jälkeen

ja minähän haluan, siitä voitte olla varmoja

eivätkä nämä aikuisuuden tuomat edutkaan hirveästi viehätä

lopulta tein itselleni sukat joista olen alitajuisesti aina haaveillut

petasin sängyn uudestaan ja unohdin kaikki koulutehtävät

joita pitäisi alkaa palauttelemaan

parin ylimääräisen pakkasessa vietetyn tunnin jälkeen kuuntelin musiikkia

punaiset seinät ja mustat tuolit

kolmen kolikon omakustanne täyttä nerokkuutta

voi hulluna heilua vaan,

ja sitten heilua vähän pidempään

loppuillasta pitkästä aikaa syvällä maan uumenissa,

aivan kiinni aivan lähellä silmät kiinni aina lähellä

ei kukaan sano sanaakaan

vaikka jonkun pitäis huutaa et lopeta jo

laita pakki päälle ennen kun koko pää uskoo valheisiin,

seuraa vain puoleensa vetäviä magneetteja

jotka johdattavat kyllä läpi tämänkin kaupungin

ja ens viikolla ulko-avaruuden

mitä sä teet seuraavaks?

hymyilen vaieten,

näätte sitten

but have you checked in with the moon lately

sitten viime näkemän olen ehtinyt juhlia, juhlia vain,
alkaen internetin välitykselläkin todistetuista
uudenvuoden vastaanottajaisista,
joissa kello tuli kuin tulikin kaksitoista.

kai siellä jossain oli raketteja,
en minä ehtinyt katsoa taivaalle.
kai se vuosi vaihtuu vaihtamattakin,
laskin kuitenkin olueni maahan ja suljin silmät
nyt on hyvä, ehkä aina.

tavastia ei petä ei ikinä
(eikä helsinki, helsinki on aina hyvä)

jotain lauluja
taiteilijaelämää
akustinen kitara
pari olutta
lauluja, lauluja vain

tajuntaan iskeytyy monia asioita
tällä kertaa yksikään maailmanluokan tähti ei kaadu syliin
juoksee ehkä ohi sulkapallomailan kanssa
tai jatkaa matkaa kolme sekuntia liian aikaisin
rasti seinään, tää ei toistu.

tanssitti, tanssitti vain

tanssitti, kunnes tuli aika lähteä kotiin ja lähdinkin
unohdellen ja vähitellen henkiin heräten
kunnes pysähdyin tutun nurkkapöydän ääreen
yksi rovaniemen kahdesta ihmeestä vieressäni

vannon, että seuraavaan kertaan
ei tällä kertaa kulu vuotta
ja että tänä vuonna
näen sen toisenkin ihmeen

kun sanoin kaipaavani niin tarkoitin sitä todella
ei sillä, että siinäkään mitään uutta olisi
vaikka kamalaahan tämä on

kertoako kaikki mikä askarruttaa vaiko odottaa vastausta
sinä täällä ja minä siellä
kuinka sisällyttää lauseisiin kaikki mitä haluaa kertoa
minä täällä ja sinä siellä
olla tyytyväinen kahteen sanaan jotka saa vai valvoa seuraavakin yö

väliaikaista, väliaikaista vain

pakkaselta pääsee piiloon karvalakin
ja viikonloppuna taas aivan jättimäisen peiton alle,
ja kylmän lattiankin kauheuden saa ohitettua tuplavillasukilla
kissan kynsien leikkaukseen en ole vielä keksinyt kiertoreittiä.

kerron kun keksin.

tänään matkustin takaisin kotiini kauas pois,
ja arki sähkölaskuineen kaikkineen jatkuu huomenna.
edessä ainakin kolme ihan jännää prokkiksen tynkää,
ja pään sisäinen kaaos siitä missä maaliskuunsa viettää.

(tänä vuonna olen viihtynyt tämän blogin parissa kuusi vuotta,
vaikka siitä julkista materiaa ovatkin enää viimeisimmät noin neljä vuotta.
aika menee niin nopeaan, enkä muista puoliakaan sanoista jotka olen kirjoittanut.
vielä me jatkamme.)