aion viivytellä, mittailla katuja
minusta voi päätellä niin monta asiaa
sen pohjalta kuinka usein kulloinkin
kirjoitan runoja, juon kahvia,
käytän sukkia, harhailen aamuyöstä pitkin katuja,
lasken päiviä ensi syksyyn
ja haaveilen näkeväni valaan
liika on liikaa
minä en luovu mistään
en kuitenkaan
en ole mitenkään suuri persoona
162 senttimetriä täynnä kaaosta,
sen kai näkee jo kaukaa.
laittaisin pääni likoon siitä,
etteivät puoletkaan ihmiset jolle kerron elämästäni,
usko sen olevan totta
siksi kerronkin sen näin;
mä uin pikkukalojen kanssa ja sitten välkkyi värivalot
vaikkei ikinä heitettykään tikkaa,
vaan aina eksyttiin jotenkin oikeasta ovesta
iloisiin lasipulloihin ja tulevaisuuden
työkuvioihin, ja niin,
nyt mä oon tässä,
teen vähän onnee.
ettei sitten jää mitään epäselväksi.
---
helmat vaan hulmuaa,
kun me kuljetaan keskellä myrskyä
johon me tultiin tuolta
djn lumoista, sinfoniaorkesterin konsertista
ja täytettiin kokonainen kuppila
päiväkirjassa lukee sivu toisensa jälkeen:
mä haluan osata
mä en jaksa odottaa
mä haluan jo kaiken
ja mä aion olla pitkään pois kotoa
