When the tour farewells like a friend

Jouluruuhkissa järkyttävän muuttokuorman kanssa seikkaileminen ei ole mitään mieltäylentävintä, mutta sit pääsee junaan, ja tietää olevansa matkalla kohti täydellistä viikonloppua, joka alotettiin keskiviikkona. Siinä ei kyllä hirveesti mitään keretty tekemään, kun kaks ja puol tuntia uhrautu pipareiden leipomisille ja toisaalta myös niiden syömiselle. Pirun komeita niistä tuli, ainakin kun niitä oli se vähintään 3652 pellillistä peltipurkissa. Sweet.

Torstaina rauhassa heräilyä, kahvit ja teet nassuun, hiukset järjestykseen ja tappelua tulostimen kanssa. Kun ei se tuottanut tulosta niin luotettiin siihen että voimme luottaa Kallion lukion tulostusmahdollisuuksiin. Lähdimme siis tuonne ilmaisutaitoihmisten mekkaan, jonne selviytyminen oli erittäin rankkaa, sillä joku idiootti on sijoittanut kyseisen koulun kivasti mäen päälle. Siellä sitten saatiin loppuenlopuksi kuva kauniista naamoistamme tulostettua ja liimailtiin se osaksi überglitteröityä joulukorttiamme, josta siis tässä erittäinloistava kuva;

Kalliossa tapahtui iloisia jälleennäkemisiä ja kirjastossakin tuli pari tuntia istuttua sivistyneesti. Saimme paljon katseita osaksemme, en tiedä johtuiko se loppuenlopuksi suurista kantamuksistamme vai poikkeavista ulkonäöistämme, mutta hassunhauskaa oli niitä seurailla. Sain Valtsun orjuutettua kantamaan mun kamoja Tavastialle asti, ja Valtsusta oli muutenkin suuresti hyötyä, ettei meidän tarvinnu juosta kaupassa porkkanoiden perässä laukkujen kanssa.

Tavastialla aika meni yllättävän nopeasti. Marko oli taasen varsin mukava, eikä tuntunut edes ihmettelevän sitä että oltiin taas istumassa pakkasessa, tai sitä mitkä meidän suunnitelmat oli. On se mukavaa kun nyt on oikeesti niin paljon muutakin odotettavaa reissuilla, kun nuo viisi mustaan verhoutunutta miestä. Ei sillä, että crewstä yhtäkään kirkkaammin pukeutuvaa löytyis. Silti, oli kuka tahansa kuinka mukava tahansa, mikään ei ole niin aitoa kun onnellinen hymy joka leviää raavaan normaalisti hyvinkin myrtsin ja vähä sanaisen miehen kasvoille kun saa käsiinsä peltirasiallisen piparkakkuja. En unohda ikinä. Nopeat moit tuli muiltakin, hyvää jouluakin jo kerettiin kuulla; jollakin tais olla pieni joulustressi päällä..

Hienoperseiltiin itsemme Tampereelle allergiahytissä vihreää vaniljateetä juoden ja asioille naureskellen, loppumatkasta kerrospukeutuen! Tampereelle päästiin ja raitis ulkoilma oli varsin raitista ja ihmiset oli semi huvittuneita. Saatiin ilmasta pitsaa jee onko mitään uskomattomampaa?! Ja meistä tehtiin YouTube-video. Tunnit meni yllättävän nopeasti ja nirvana jäi saavuttamatta. Saapui päivä ja sisäilma oli lämpimämpää kun ikinä. Ennen kun kerkes kissa sanoa, oli kello jo jotain siinä kuuden maissa, eli sai alkaa näyttämään ihmiseltä. Ja sit oltiinkin jo sisällä että hei vain.

Aita oli tuttu ja turvallinen, seura oli mitä mainioin. Baby Jane oli rento, kuten Nosturissakin, mutta parasta ikinä oli, kun heidän jälkeensä alkoi soimaan Russian Roulette. Itse keikka oli loistava, vaikka hieman etäinen, johtuen mm. lavan kaukaisuudesta. Ehkä mainitsen keikasta vielä valkoiset buutsit ja jätkien piristävät ilmeet, mutta kaikki sen keikan hienous tiivistyy tämän biisin spiikkiin ja kaikkeen;

Keikan lähestyessä loppuaan alkoi tunnekuohut vaan kasvaa; onko se kohta oikeasti ohi, ja vasta puolen vuoden päästä seuraavan kerran? Mutta se loppui niinkun kaikella hyvällä on tapana tehdä. Ystävämme paitamyyjä toimitti mulle joululahjan ja Tiina hyppelehti taas aidan yli hakemaan plektrat. En ole ehkä ikinä päässyt Pakkahuoneelta ulos niin nopeasti. Ollaan me kyllä hyviä. Makuupusseihin hyppimään ja ei tule kylmä. Crew alko pyörimään siinä, herkisti ajatella että ei niitäkään enään näe parin viikon välein.

Hetken siinä jouduttiin odottelemaan, ja ehkä oli vähän viileä. Mutta se palkittiin. Jos edellisen illan Bazien näkeminen oli ollut aitoa, niin mitähän hienoja keksisin kuvailemaan tätä? Pitkä hali, kiittelyitä, iloa, "Olette mahtavia nähdään kesällä!" Ja se hali oli paras. Se kerto enemmän kun mikään. Timo saatiin luoksemme nimmareita janoavien fanien luota vihdoin ja viimein, kun Bazie vähän jelppas sen huutelemisessa. Timon hali oli kans jee mutta sen sanat oli parasta; "Oli kiva nähä aina, ootte te kyllä vähän hassuja!" Tämän adjektiivin spekulointi on vieläkin kesken, mitähän kaikkea se sillä tarkoitti.. Mutta jee. Ja Jussin hehkutukset parhaasta keikasta, mutta äänestä kuuli paljon sävyjä jotka antoivat spekuloitavaa. "Tsemiä ihan kaikkeen, nähään, HYVÄÄ JOULUA!" On se ihana. Ja kaiken kruunas se huomio mitä saatiin tänä iltana Jyrkiltä; se lämmitti tosi paljon, eikä siihen montaa sanaa tarvittu. Jannen naureskelut, Markon ei jumalaudat, paitamyyjän vähät sanat.. Kaikki viimeistä kertaa niin pitkään aikaan. Niin pakkautui bussiin 69eyes sekä crew, ja vielä kun siinä sulloimme tavaroitamme laukkuihin kaarsi tuo musta bussi pois näkökentästä ja me lähdimme kävelemään Hämeenkadun läpi villasukilla.

Seuraava päivä näytti tältä;

Ja kuulosti tältä. Ja kun sunnuntai aamuna toimiston ovi sulkeutui, kaikki taisi olla virallisesti sitten siinä. Ei ole sanoja, joilla kuvaisin tämän syksyn hienoutta tarpeeksi. Eikä ole keinoa, jolla kiittäisin tarpeeksi. Kiitos 69Eyes, Crew (ja especially Marko!) ja sitten tämä viimeinen, jota lienee kiittäminen aivan liikaa, kiitos Tiina! En olis koskaan uskonut löytäväni ketään yhtä tyhmää kun minä, mutta se osottautui vääräksi luuloksi. The world is not enough.

"No, kiertue on ohi nyt. Ehkä te voisitte mennä himaan?"

- Timo-Timo